torstai 2. lokakuuta 2014

Remin MH video, part 1



Tässä osa Remin MH kuvauksesta videolla, koitan kaivaa toisen pätkän tänne joku päivä.




Remistä on tullut kisakoira

Remin kanssa käytiin tokokokeilemassa viime lauantaina Herttoniemessä. Tuomarina toimi Kaisa Lähdesmäki. Olosuhteet oli kivat, itse koe oli hiekkakentällä ja vieressä oli nurtsialuetta, jossa pystyi hyvin leikkimään ja treenaamaan vuoroaan odotellessa kentällä olevia häiritsemättä. Päivä oli aamun koleuden jälkeen lämmin ja kaunis, mutta kovat tuulenpuuskat vaikuttivat monen koirakon suoritukseen, koska ohjaajan käskyt helposti hukkuivat tuuleen.

Oltiin koko päivä paikan päällä, koska Saila ja Maro ottivat aamusta osaa EVL luokkaan (Maron eka EVL kisa, 2.tulos ja sijoitus luokassa toinen), ja ALO luokka oli vasta viimeisenä iltapäivällä.

Remi odotteli ihan kivasti vuoroaan, mitä nyt välillä äänteli ja kaikki ihmiset olisi halunnut käydä moikkaamassa. Mikrosirua tarkistettaessa kuitenkin oli kivasti aloillaan. Ns. vapaissa tilanteissa Remin pitäisi päästä sinne ihmisten naaman tasolle tervehtimään, mutta käsitellessä se jähmettyy paikoilleen.

Remi keskittyi jossain vaiheessa selkeästi kentän suuntaan ja kiinnostui muiden koirien tekemisestä. Vuoroa odotellessa tehtiin muutama liike, jolloin havaittiin seuraavaa: Liikkeestä seisominen oli unohtunut jostakin syystä muutaman päivän aikana. Tehotreenailtiin stoppia lelun avulla ja löytyihän se sieltä sitten taas. Luoksetulossa olen opettanut Remiä tulemaan ensin eteen. Liike on aika epävarma, se tulee välillä tosi vinoon tai/ja törmää eteen tullessaan. Niinpä sitten noin viikko ennen kisoja päätin, että otankin suoraan sivulle ja treenatessa sivulletulot on olleet ihan kymppejä,. Noh, vuoroa odotellessa homma ei sitten toiminutkaan ollenkaan. Paniikkiratkaisuna päätin ottaa sen eteen, ja muistuteltiin sitä pari kertaa siinä viritellessä.

ALO luokka oli jaettu kahteen paikkamakuuryhmään, Remi oli ensimmäisessä.

Aika kauan Remi odotteli perusasennossa sivulla ennen kuin sen kohdalla testattiin luoksepäästävyyttä, ja se onnistui Remiltä hienosti. Ei kuitenkaan olla noin pitkiä aikoja passiivisesti perusasennossa oltu, ja Remi on aika sählä ja kärsimätön luonne tietyissä tilanteissa.

Luoksepäästävyys 10

Remi pysyi hienosti perusasennossa ja antoi tuomarin lähestyä ja käsitellä. Tätä oli treenattu pari kertaa eikä niin kovin hyvällä menestyksellä :) Yleisesti ottaen tuomari sanoi, että kaikilla on miellyttäviä koiria.

Paikalla makaaminen 9

Remi lysähti ensimmäisestä käskystä rennonnäköiseen asentoon toinen etutassu alla ja pää maata pitkin. Vieressä olleelle koirakolle jouduttiin antamaan aika tiukkaan sävyyn useampi maahanmeno käsky, ja Rem kai tästä otti itseensä ja petrasi asennon ryhdikkäämmäksi. Pysyi kohtalaisen rauhallisena sen pari minuuttia, välillä vähän käänteli päätään. Tuuli lennätti yhdessä vaiheessa kasan lehtiä Remiä päin, ja hetken ajattelin, että se kiinnostuu niistä ja unohtaa mitä ollaan tekemässä. Perusasentoon nousuun tarvi kaksoiskäskyn, pistemenetys tästä.

Seuraaminen kytkettynä  7

Kamalaa. Mun osalta siis lähinnä. Kytkettynä seuraamista ei olla harjoiteltu yhtään, ja remmi aiheuttaa usein sen että koira käyttäytyy kuin oltaisiin kävelyllä. Remi tosin oli kuulemma pitänyt ihan kivaa kontaktia ja seurannut kohtuuhyvin alun irtoamisen jälkeen, käännöksissä jäi toisn irralliseksi. Itse vaan menin ihan lukkoon ja oma käytös (apua eihän tästä mitään tuu!) vaikutti meidän suoritukseen huomattavasti. Mun linjat mm. oli ihan mitä sattuu, kun olisi pitänyt suoraan edetä. Lisäksi väistin koiraa koko ajan oikealle vaikkei Remi edes kauhean voimakkaasti puskenut kiinni..

Estehyppy 9,5

Näinhän se usein on, että ennakkoon pelätty liike meneekin parhaiten (hyppy saa Remin yleensä sekoamaan). Puolikas pistemenetys varmaankin alun sekoilusta, kun Rem ei olisi halunnut asettua perusasentoon

Seuraaminen taluttimetta 7

Sama juttu kuin em. mun osalta. Remi oli seurannut ulkopuolisen silmiin katsottuna ihan kivasti (käännökset tosin oli väljiä). Luulen, että vein itse molemmista seuruuosioista sen yhden pisteen omalla sekoilulla, olisi ehkä ollut kasi muuten (yleiseen tuomarointilinjaan verrattuna).

Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 9

Ihan hyvin meni, olisiko pistementys seuraamisesta (ei  tullut liikkeiden välillä palautetta).

Luoksetulo 8

Tuli tosi vinoon eteen. Myös perusasento oli aika huono. Positiivista se, ettei ryöstänyt lähdössä (jota treeneissä on paljon tehnyt)

Seisominen seuraamisen yhteydessä 5

Seurasi aika kivasti, ja ilmeisesti keskittyi siihen seuraamiseen niin, ettei tietoakaan pysähdyksestä ekalla käskyllä. En muista annoinko peräti kolmannen käskyn ennen kuin pyshtyi valuen. Lisäksi tällä hetkellä oli kova tuulenpuuska, ehkä sekin vaikutti.


Kokonaisvaikutus 8

Kuulemma tekee innolla ja iloisesti mun kanssa töitä, mutta on liian levoton. Tuomari totesi että toivottavasti kyseessä on nuori koira. Onhan se, nuori ja kokematon. Ohjaajakin sai samanlaista noottia, että vähemmän pitää hötkyillä. Jeh.

Näillä irtosi ALO 2. tulos 158 p.

Olin kyllä alkuun aika pettynyt, koska olisin kovasti sitä ykköstulosta halunnut. Toisaalta pitää olla tyytyväinen siihen, että Remi oikeesti teki innoissaan töitä yhdessä mun kanssa, ja tasolta, jolta pari viikkoa sitten lähdettiin treenaamaan, edistyttiin tosi paljon. Harmitti kuitenkin se, että Rem mokasi sen liikkeestä seisomisen ja mä seuraamisen. Ja höh, kun se olisi noussut ekalla käskyllä siinä paikkamakuussa. Ilman näitä oltaisiin se ykköstulos saatu. Mutta minkäs sille mahtaa, turha jossitella. Laitetaan uutta kisailmoa vetämään :) Ja saan kyllä olla ylpeä mun pienestä sähläripöhköstä, hyvin se teki oudossa uudessa tilanteessa :) Yleisesti ottaen Remi olisi varmaan hyötynyt siitä, että liikkeiden väleissä olisi tullut palautetauot, jolloin sen kierrokset eivät olisi nousseet ihan niin korkealle (treenatessakin monesti makuutan sitä hetken liikkeiden välissä ja aina silloin, jos liikaa rupeaa kiihtymään). Tässä kokeessa kaikki liikkeet tuli vauhdilla putkeen. Ehdottoman positiivista oli se, että Remi teki hiljaa töitä, eikä haukkunut kertaakaan. Se on kuitenkin niin lahjakas tuon äänenkäyttönsä kanssa, että se on välillä vähän huolestuttanut tulevan tokouran kannalta.

Ohessa linkki ainoaan liikkeeseen joka saatiin videolle, koska muistikortista loppui tila... Kuvan laatu ei siis ole tosiaan mikään hyvä (sekä itse kameran takia että myös siksi ettei siskoni osannut zoomata kameralla .. :D ) mutta saa tuosta lyhkäisestä vähän osviittaa jos suurennuslasilla katsoo :D


Remin seuraaminen taluttimessa



Ja viimeiseksi vähän kuvasaldoa molemmista kelpoista :)



Remi ja siskonsa Pinko

Halin viisivuotispose

Remi asentoon jähmettyneenä


Remi on iloinen ja komea pösilö :)

Aika komea nuori mies Remistä on kahteen ikävuoteen mennessä kehittynyt

Kahlailua metsäojassa

Hali ja Remi metsälenkillä












keskiviikko 3. syyskuuta 2014

Blogiblokin selätys

Aikaa on vierähtänyt melkoisesti edellisestä päivityksestä. Vietin paljon aikaa viime kevättalvena tietokoneella tehden lisensiaatintutkielmaa. Blogin kirjoittaminen jäi, koska ei huvittanut näpytellä yhtään mitään ylimääräistä koneella (lukuunottamatta tietenkin jauhantaa facebookissa). Nyt ajattelin ottaa itseäni niskasta kiinni, ja päivittää blogia.

Paljon on tietenkin tapahtunut.

Hali sterkattiin tähystyksellä viime joulukuussa. Toipuminen leikkauksesta oli tosi nopeaa, suosittelen tähystystä lämpimästi. Mua vähän etukäteen pelotti miten leikkaus vaikuttaa Haliin, mutta pelot on osoittautunut turhiksi. Hali on paljon tasaisempi luonteeltaan, ja sen kanssa treenaaminen on tosi kivaa nykyään. Se yrittää selkeästi aina parhaansa.

Remi on käynyt polvitarkissa, MH kuvauksessa ja Maailmanvoittaja näyttelyssä (!). Polvet 0/0, näyttelystä EH. MH videon yritän laittaa tänne joku päivä. Näytttelyssä Rem käyttäytyi hienosti. Oli nimittäin pieni pelko puserossa, sillä kenraaliharjoituksissa match showssa se käyttäytyi vähemmän edukseen...

Agility on ollut tauolla. Ollaan lähinnä käyty paimentamassa ja tokoiltu, sekä tehty metsälenkkien lomassa esineruutua yms.

Mun piti ilmoittaa Hali tokokokeisiin, mutta voittajaluokassa ei ollut tilaa, joten ilmoitinkin sitten Rempulan. Nyt koitetaan tehotreenata parin viikon ajan ennen kisoja.

Rem on kyllä hieno pieni pakkaus. Se on ihan liekeissä aina kun saa tehdä jotain. Katsotaan mihin pisteeseen saadaan treenattua kisoihin mennessä. Me on kuitenkin  tehty liikkeitä vaan tosi pienissä pätkissä ja lähinnä vaan pidetty hauskaa. Ei olla tehty ollenkaan kokonaisia liikkeitä tai kisamaista treeniä.

Nähtäväksi jää :)

Mutta huh, nyt oon saanut selätettyä tän blogiblokin. Lisää seuraa myöhemmin :)