lauantai 24. marraskuuta 2012

Pentutreffit

Nähtiin tänään Remin Pinko sisko. Aluksi Remiä jännitti kauheasti ja oli kaikki karvat pystyssä. Mukana oli aluksi myös lauma muita koiria, eikä Remi ole varmaan ikinä nähnyt kerralla niin montaa erinäköistä ja -kokoista koiraa, eli se teki tilanteesta entistäkin jännemmän Remille. Lopulta ujous selätettiin ja siskon kanssa olikin sitten tosi kiva peuhata. Pinko on kyllä ihan yhtä ihku kuin Remikin :)

Ohessa muutama Pinkon omistajan Suskun ottama kuva.

Pinko oikealla, Remi vasemmalla
Pinkoa rupesi jännittämään, kun Hali tuli mukaan kehiin.


Remiäinen

Remi tuijottaa. Toi on muuten tosi tyypillistä Remille, että jättää oikean etutassun alleen mennessään makuulle.

Halin kanssa treenattiin Pinkon lähdettyä vähän tokoa. Ensin otettiin ruutu, joka menikin aika kivasti. Teen nyt niin, että käyn näyttämässä sille ensin kädellä oikean paikan, koska välillä herkkis kelpie turhautuu liikaa, jos en anna yhtään apuja, ja sitten homma menee ihan räkyttämiseksi. Tänään haki paikkaa loppua kohden hienosti, alussa tarjosi paikkaa pari kertaa ruudun edestä. Otettiin myös paikan hakemista niin, että ruutu oli mun ja Halin välissä. Tosi hienosti pysähtyi keskelle ruutua. Annan Halille yleensä namin suuhun ruutu-käskyllä, koska haukahtaa usein lähtiessään kohti ruutua.

Tokana treenattiin luoksetuloa. Ensin tehtiin lyhyeltä matkalta stoppeja ilman käsimerkkiä, ja Hali pysähtyi tosi hienosti. Muutaman toiston jälkeen se rupesi ennakoimaan, jonka jälkeen annoin sen juosta kiinni leluun jalkojen välistä. Sitten otettiin vauhtiluoksetulo pidemmältä matkalta ja vikaksi tavallinen eteentulo ilman stoppia. Ensin Hali nousi ylös, kun jätin sen perusasentoon, eikä reagoinut ensin tänne käskyyn. Kun otettiin uudestaan, annoin käskyn nimellä (Halitänne), jolloin lähti laiskasti laukaten tulemaan. Eteentulo oli kyllä ihan bueno. Toi juoksujen alkaminen vaikuttaa kyllä taas treenaamiseen, Hali on ihan muissa maailmoissa ja kaikki hajut kiinnostaa sitä eikä mikään sanominen meinaa mennä perille ensimmäisellä tai toisellakaan käskyllä. Huoh. No eihän se ole kone mutta on tää kyllä niin persiistä välillä. Sterkka suunnitelmissa alkuvuodelle. Todennäköisesti Hali sterkataan tähystyksellä, toipuu sitten nopeammin.

Halin anturahaava. Vielä on matkaa paranemiseen.
Remi testaa uutta takkia. Ja korva lerpattelee taas :)


perjantai 23. marraskuuta 2012

Kaikenlaista

Tovi on taas vierähätänyt blogin päivittämisestä.

Hali kulkee edelleen jalka paketissa, mutta haava on jo alkanut sulkeutua. Maanantaina olisi agitreenit, täytyy katsoa voisiko sinne jo mennä. aika hidaasta on parantuminen ollut, koska mun on ollut pakko pitää koko ajan jalassa siteitä, sillä Halilla ei voi pitää kauluria. Se saa ihan älyttömän paniikkikohtauksen ja menee päin seiniä ja pöytiä heti kun kaulurin laittaa päähän. Kaksi kauluria se halkaisi, ja päätin ettei kannata ennen kuin halkeaa jotain muutakin. Olisin ostanut sille muuten sellaisen niskaan laitettavan puhallettavan tyynyn, mutta ajattelin, että se yltää sen kanssa jalkaa nuolemaan ja lisäksi Remi on myös kiinnostunut haavasta.

On keskitytty nyt enemmän tokoon ja jäljen tekoon.

Me on vuokrattu talvikaudeksi kerran viikossa vuoro Ojangon hallista. Treenataan yhdessä Sailan ja Maron sekä Katin, Gon ja Keyn kanssa (bordercollieita).  Oli ensin mielessä, että ilmoitan Halin 15.12. tokokokeeseen, mutta tajusin että sillä on todennäköisesti silloin juoksu. Halin käytös on nyt nimittäin ollut vähintäänkin omituista, hormonit jyllää taas täysillä. Eli seuraavat kokeet jää ensi vuoden puolelle.

Halin kanssa treenataan nyt avoimen liikkeet kuntoon.

1. Nouto
On tällä hetkellä ihan retuperällä. Hali on fiksoitunut tosi pahasti kapulaan. Suunnitelma on nyt treenata liikettä monessa eri osassa, ja saada tota sen fiksaatiota kapulasta pois. Tarkoitus on treenata eteentuominen ja luovuttaminen erikseen, rauhallisesti ensin sisätiloissa. Heittoharjoituksia niin, ettei sen pääse hakemaan kapulaa, vaan palkaa tulee vierellä kiltisti nytkähtelemättä odottamisesta. Lisäksi otetaan mukaan jalkatekniikka, jolla on tarkoitus opettaa se kääntymään jo valmiiksi takaisin mua kohti ennen kuin ottaa kapulan suuhun. Eli homma alkaa niin, että laitan kapulan n. puolen metrin päähän ja bloggaan sen vasemmalla jalalla niin, että Hali joutuu kiertämään mun jalan ja kääntymään ympäri, että saa kapulan suuhun.

2. este
harjoitellaan erikseen esteen taakse hyppäämistä riittävän pitkälle niin, että vien palkan esteen taakse. Istuminen erikseen, ja lukosetulo hypyn yli erikseen. Luulen ettei tässä mene kauan, tänään jo Hali oivalsi kivasti mitä siltä halutaan.

3. paikkamakuu
Pidennetään aikaa pikkuhiljaa, ja lonkka-asentoon vaihtamiseen puututaan. Tänään oli haastava paikkamakuu, kun aloitettiin katin ja Gon kanssa. Go oli levoton, ja Saila tuli halliin Maron ja vauvan kanssa kesken kaiken. Lisäksi viereisellä rakennustyömaalla räjäyteltiin. Hali nousikin kerran istumaan, ja oli aika levoton. Kun otettiin toinen toisto, liike sujui jo paremmin. Mutta kaikki tällainen häiriö on vain kotiin päin.

4. kaukot
Kaukot on nyt sujuneet paremmin, viime aikoina on ollut ongelma siinä, että siirtää pyllyä eteenpäin M-I vaihdossa.

5. luoksetulo stopilla
Häivytän pallon ja käsimerkin nyt pois, niin että tehdään ihan lyhyeltä matkalta useita toistoja. Haluan, että se oppii  nyt oikeasti mitä se seis tarkoittaa, eikä vaan odota käsimerkkiä ja taaksepäin lentävää palloa.

6. Seuruuta ja jääviä ollaan treenattu vähemmän.

Tänään treenit oli ihan pimeät. Hali kävi kierroksilla, ei ollut kuulolla ja mun oli vaikea pysyä rauhallisena. Oli kyllä opettavaiset treenit sen suhteen, että en lähde tappelemaan koiran kanssa, vaan pysyn itse rauhallisena ja helpotettiin liikkeitä niin paljon, että saatiin onnistumisia. Täytyy palkata nyt enemmän nameilla, kierrokset on jo valmiiksi niin korkealla että lelu aiheuttaa liikaa kiihtymistä.

Koska tokotreenit on agihallilla, se vaikuttaa Halin käytökseen selkeästi. Tänäänkin se yritti muutaman kerran karata viereiselle agikentälle.

Remin kanssa on harjoiteltu sivulle tuloa, odottamista, luoksetuloa (avustettuna) ja leikkimistä. Asennonvaihtoja on ruvettu harjoittelemaan sisätiloissa. Remi on kyllä ihku :) Se on tollanen tuumaajaluonne ja keskittyy hallin hälyssäkin kivasti mun kanssa tekemiseen.

Remin kanssa on myös tehty nyt pari kertaa suoraa jälkeä, kivasti se on jo tajunnut mikä siinä on idea. Hyvä nenänkäyttö penskalla :)

Halin kanssa jälki on sujunut muuten hyvin, mutta viimeksi eksyi puolivälissä jälkeä viereiseen kuusipöheikköön ja pyöri siellä aikansa ennenkuin palasi jäljelle. Lisäksi se ei huomannut yhtä 90 asteen käännöstä. Täytyy nyt helpottaa noita jälkiä sille vähän. On myös ruvettu treenaamaan esineruutua.

Remi on saanut uuden kaverin, kun alakertaan muutti bc tyttöpentu Manya. Pikkupaimenilla on tosi kivaa yhdessä. Ensin Remiä vähän jänskätti ja oli niskakarvat pystyssä, mutta rentoutui kyllä melko nopeasti. Huomenna olisi tarkoitus nähdä Remin Pinko sisko :)

Remi pääsi mun kanssa tänään koululle, kun hain Kuopiosta (miedän koulun kerhohuone) kissoille ruokasäkin. Eipä tuo kyllä uusia tilanteita tai ihmisiä jännitä yhtään, kävi heti kaikki sohvilla istuvat ihmiset läpi ja rakasti kaikkia.

Molemmille kelpeille on varattu paimennuspaikat Pikkusaarelta 1. ja 8.12. Sitä odotellessa :)




tiistai 13. marraskuuta 2012

Remi the linssilude

Tapio napsi muutamia hienoja kuvia Remistä, kun penska oli siellä hoidossa viikko sitten.

Tässä "muutama" otos :)

Kallosta päätellen aikamoinen äijä tästä on tulossa :)

Kukkuu!

Supersöpö Remi

Hurrrja Remi

Pikku Dingo

Remi sointuu aika kivasti syksyn väreihin :)

Maajussi pureskelee heinänkortta :)

Täysiii!

käpyleikki

Korvat kääntyy ympäri kun juostaan :)

vähän yllätetyn näköinen

Välillä ne korvat kääntyilee vielä alaspäin

siinä on tassuilla kokoa

kahdellakin jalalla onnistuu

pienehkö rintakehä kaverilla... :)

Hali on jalkapuoli

Täällä vähän sairastellaan. Itse olen tulossa flunssaan ja  Halin vasemman kannuksen antura on halki. Kökköä asiassa on se, että kannuksen trauma sattui varmaan jo torstaina, koska huomasin torstai-iltana pienen veriläntin sohvalla. Hali oli aiemmin illalla tehnyt katoamisjuoksut pimeän pellon halki varmaan rusakon/ketun perään, ja todennäköisesti se on sen sillä reissulla satuttanut. Syynäsin sitten noin päällisin puolin elukat läpi, mutten huomannut mitään. Ei ole suutarinlapsella kenkiä ei. Eli tosiaan vasta lauantaina huomasin haavan, Hali kun on tuollainen ettei paljon näytä fyysisiä kipuja enkä huomannut että se olisi erityisen paljon nuollutkaan jalkaa. Tikattava se olisi kyllä ollut, mutta ei enää siinä vaiheessa voinut ruveta tikkaamaan. Nyt sitten hoidetaan haava kuntoon avoimena, hydraillaan ja kipulääkkeet ja antibiootit on kehissä.

Haava maanantai-iltana eli kolme päivää hoidon aloittamisen jälkeen


Jäi sitten tämän takia agitreenit väliin eilen. Käytiin sen sijaan illalla vähän tokoilemassa, koska kummallakin koiralla oli paljon virtaa. Halin jalka ei tokoliikkeitä juuri haittaa, koska ei kuitenkaan onnu jalkaa. Halin kanssa otettiin noutoa, luoksetuloa ja ruutua. Remin kanssa leikittiin, aika ärripurrina se jo repii lelua :) Sivulletulot sujuu jo kivasti Remin kanssa.

Remin kanssa on ruvettu opettelemaan odottamista, eli ulko-ovesta tai autosta ei tulla ilman lupaa. Kyllähän tästä penskasta potkua löytyy: tänään autossa odottaminen sujui jo muuten hyvin, mutta Remi rupesi örisemään ja kiljumaan mulle takapenkiltä kun sitä harmitti niin kovasti, ettei ollut lupaa tulla pois :D Pikku sisupussi.

Tänään kävin tallomassa Halille jäljen (jalka toki on huolella paketoitu aina lenkkejä varten). Hyvin meni, vaikka jäljestä tulikin aika vaikea (Haastavaa maastoa, paljon risukkoa ja tuli tehtyä useampi mutka. Namejakaan en laittanut joka askeleelle.) Hyvin Hali pysyi jäljellä, tosin taas lopussa harhautui muutaman metrin sivuun, mutta löysi sitten takaisin jäljelle. Ensi kerralla pitää tehdä joku helpompi jälki, ettei noita eksymisiä sattuisi. Remikin sai tehdä ensimmäisen jäljestysharkan eli nakkiruutua. Hetkittäin se keskittyi kivasti, mutta muutaman kerran sai hepulikohtauksen. Oli ilmeisesti niin hauskaa, että piti vähän riemuita jäljestämisen välissä :D

Jäljeltä ajettiin Murren Murkinaan hakemaan kuivaruokaa ja pakastelihoja. Remiä kovasti ihailtiin, ja Remi oli aika polleaa poikaa kun sai niin paljon huomiota :) Hali sai uuden pannan hävinneen tilalle.Oon joutunut käyttämään Halilla Niilon vanhaa pantaa, mikä on ollut tosi kurjaa, koska pannat on mun mielestä niin henkilökohtaisia ja on ollut Niiloa ikävä, kun sen pantaa on Halin kaulassa katsellut.

Viime lauantaina Remi oli mun mukana seuran agikisoissa. Se sai paljon hyviä kokemuksia ja käyttäytyi enimmäksenn tosi hienosti, odotteli häkissäkin rauhallisesti ja nukkuin päikkäritkin hallin melussa.

Sunnuntaina täällä olikin ihan kauhea härdelli, kun jokainen elukka pisti parastaan ettei mulla käynyt aika pitkäksi niiden sotkujen siivoamisessa. aamulla mm. olohuoneessa odotti tällainen näky:

Remi sisustaa.

Meillähän ei saa yleensä nukkua sängyssä ;)

tiistai 6. marraskuuta 2012

Pikapäivitys

Eipä tässä ihmeempiä, mutta pikainen päivitys ennen aamulenkkiä. Ja jess, siellä paistaa aurinko! :)

Olin viikonloppuna risteilemässä ja Remi oli hoidossa Erjalla ja Tapiolla. Hyvin oli kuulemma mennyt. Penskaa ensin vähän jänskätti muut koirat, mutta rentoutui kyllä pikkuhiljaa ja pian se rallattelikin iloisesti pitkin pihaa :)

Eilen ajeltiin hallille treenailemaan, koska sää oli mitä hirvein eikä paljon huvittanut lenkkeillä. Halin kanssa pidettiin kontaktitreenit ja Remin kanssa leikkitreenit sekä vähän tokon alkeita. Imuttaminen on muutes aika vaikeaa noin pienen kanssa, tuli koitettua :) Remillä tuntuu olevan melko hyvä keskittymiskyky ja se selkeästi funtsii, mitä siltä halutaan. Eräs toinen tuntemani kelpie nimittäin on kyllä alusta asti ollut sellainen elohiiri hössöttäjä, ettei sille liialliselle funtsimiselle juuri jäänyt aikaa. Toivotaan että sama rata jatkuu kunhan penneli rupeaa aikuistumaan.

Kontaktit meni Halin kanssa eilen melko hyvin, mutta aika kiihtyneessä mielentilassa se oli aluksi, ja saatiin sen kanssa tehdä töitä ennen kuin rupesi kuuntelemaan paremmin.

Eilen illalla Remi pääsi tutustumaan Laikkuun, viisikuiseen noutajamixiin, joka olikin Remistä aika kiinnostava, mutta vähän jännä. Kovasti toinen olisi halunnut leikkiäkin, muttei ihan vielä täysin uskaltanut, koska Laikku teki niin isoja loikkia että pientä kelpietä vähän hirvitti.

Remi nosti muuten koipeaan eilen ekaa kertaa, taisi tosin olla täysi vahinko :D

Noniin, ja tätä kirjoittaessa toi riiviö söi nettipiuhan poikki. Nytkö se alkaa...






torstai 1. marraskuuta 2012

Treenailuja

Maanantain agitreeneissä saatiin kunnon ahaa-oivallus siitä, kuinka kelpie kääntyy. Tehokkaan palkkauksen ja suhinan kanssa saatiin tosi hienoa edistystä aikaan. Timo halusi testata Halin ohjaamista, ja oli tosi kiva nähdä kuinka se kykenee toimimaan, kun joku kokeneempi ohjaa sitä.

Käytiin tänään treenaamassa käännöksiä ja lähtöjä aamupäivällä. Yhteistyö toimi Halin kanssa, ja lähdöt oli melko onnistuneita. Remin kanssa pidettiin leikkitreenejä Halin treenauksen ohessa.

Eilen käytiin metsälenkillä ja treenattiin lenkin jälkeen tokoa. Luoksetulon stoppi oli hieno, treenattiin sitä myös suoralla matkalla eikä aina vain takaakierron kautta.  Noudon luovutus on myös edistynyt, mutta ihme fiksaation Hali on nyt kehittänyt kapulaan. Sen pupillit laajenee lautasiksi, kun se näkee kapulan. Ruutua otettiin myös, ja paikka löytyi jo tosi kivasti. Testasin ruudun paikan hakemista myös niin, että ruutu oli mun ja Halin välissä. Ensin tuli läpi, mutta toisella yrityksellä onnistui hienosti. Vikaksi tehtiin kaukot (istu-maahan), jotka menikin tosi hyvin.

Remin kanssa pidettiin ekat treenit ulkona, ja sytyteltiin leikkimistä kahden lelun leikillä. Hyvinhän tuo syttyi :)

Autossa odottaminen häkissä on Remistä kamalaa. Hali taas otti yllättävän hyvin, vaikka riehutin pentua sen nenän edessä. Eilen Remi jäi ekaa kertaa yksin kotiin, kun lähdin illalla pyörälenkille Halin kanssa. Jäin joksikin aikaa rappuun kuuntelemaan, hiljaista oli. Kun tultiin takaisin, pentu löytyi nukkumasta omalta paikaltaan :)

Halin kanssa tehtiin viime viikolla jälki, joka vanheni kaksi tuntia. Pari kertaa harhautui jäljeltä, mutta muuten teki tosi hienoa työtä.

Kohta lähdetään Remin kanssa treffaamaan kaverin 14 viikkoista kääpiöpinserin ja jack russelin sekoitusta. Eilen käytiin Remin kanssa kylässä mun äidillä, ja Remi sai tutustua vanhaan kääpiömäyris Iivariin, joka olikin Remistä tosi ihana. Espanjalainen Sisu-Petteri sen sijaan sai tutustua Remiin portin takaa, koska Sisu on tulisieluinen espanjalainen eikä ihan luotettu siihen pennun kanssa. Remi otti tilanteet tosi hyvin.

Ohessa muutama kuva, ei tosin kovin hyvälaatuisia. Kuvat on pari päivää vanhoja. Nyt Remillä on noussut korvat jo pystyyn :)